Näitä nukkumis hankaluuksia varmaankin jatkui ainakin neljä vuotiaaksi saakka, vaikka meillä oli tarkka rytmi ja muodostuneet rutiinit jotka toistuivat joka ilta. Mutta sitten pikkuhiljaa nukkuminen alkoi helpottumaan ja varmaan 5-vuotiaana hän nukkui koko yön ilman sellaisia heräilyjä että olisi tarvinnut äitiä rauhoittelemaan. Nykyään (hän täyttää kohta 9-vuotta) hänellä on erittäin tarkka rytmi ja rutiinit, eikä nukkumisen suhteen ole suurempia vaikeuksia, vaikkakin hän on melko eläväinen nukkuja.

Pojan elämässä on alusta asti ollut tiettyjä hankaluuksia, ja aina -ja yhä edelleen- tiettyjen asioiden suhteen on jouduttu "taistelemaan". Hän on ollut motorisesti aika kömpelö, mutta enemmänkin ongelmana on ollut äärimmäinen ARKUUS kokeilla tai yrittää mitään uutta. Ei ole uskaltanut laskea pulkkamäestä, ei ole uskaltanut kokeilla pyörällä ajoa eikä mitään muutakaan mitä ikäisensä pojat ovat kulloinkin tehneet.

Oma äitini aina sanoo, että poika tarvitsee vain aikaa..hän on hidas syttymään. Joopa joo..

Pyöräilyäkin on harjoiteltu niin kolmipyöräisellä, apupyörillä, sitten ilman appareita ensin pienellä pyörällä, sitten ostettiin isompi kun pikkupyörä oli NIIN mahdottoman pieni hänen kokoonsa nähden. Se on ollut hänen osaltaan sellaista itkua ja raivareita ettei tosikaan.. on yritetty lempeästi, on kannustettu ja vaikka ja mitä.. mutta ei! Hän on siis kyllä OSANNUT ajaa pyörällä, mutta kun ei uskalla..eikä halua.

Nytkin viime kesänä (8v!!) hän ajoi todella sujuvasti, mutta ei lähde esim.kavereiden kanssa pyöräilemään (niinkuin muut pojat) vaan suostuu pyöräilemään ainoastaan äidin kanssa, ja silloinkin saa puhua kuin Runeberg että hän suostuu lähtemään.

Kun hän oli pienempi (esim.4-5vuotias) oli tuskastuttavaa viedä häntä mihinkään -olisi ollut kiva tehdä yhdessä asioita- kun hän ei mitään UUTTA suostunut kokeilemaan. Ei suostu menemään pomppulinnaan, ei maailman hitaimmin kulkevaan leppisjunaan, ei uimaan, ei edes kävelemään rannalla avojaloin, ei halua kasvomaalausta, ei niin mitään UUTTA.

Kylässä hän oli mykkä, ei puhu kellekään mitään, jos vastaa, niin yhdellä sanalla tyyliin joo tai ei. Ei suostu syömään kahvipöydästä mitään, korkeintaan ottaa mehua jos sitäkään.

Lopulta päädyimme pysymään neljän seinän sisällä. Ei kannattanut lähteä mihinkään ja maksaa mistään, kun ei lapsi kuitenkaan suostunut kokeilemaan tai osallistumaan mihinkään, ei puhumaan kenenkään vähänkään vieraamman kanssa..

 

Varsinkin arjen perusasiat syöminen, pukeutuminen ym. olivat ja OVAT hankalia.

Hän on aina ollut nirso. Syö tiettyjä ruokia, ei muuta. Näitä tuttuja ruokia/ruoka-aineita, nekin pitää olla tutussa muodossa. Esimerkiksi olen ennen tehnyt ihan vain keitettyä riisiä ja paistettua jauhelihaa ja sekoittanut ne keskenään.. mutta samoista aineksista tehty risotto (hiukan erilailla valmistettu) ei sitten kelvannutkaan.

Vain jauheliha ja nakit kelpaa liharuoista.

Lisäkkeistä peruna, makaroni ja spagetti sekä nyt vuoden verran riisi.

Vihanneksista kurkku, nyt uutena kirsikkatomaattia saattaa syödä yhden jos se on pilkottu puoliksi.

Hedelmistä banaani, omena ja viinirypäle ja säilyke ananasPALAT (ei murska eikä renkaat)

Puuroista VAIN riisipuuro, muroista vain riisimurot.

Jogurteista kelpaa vain sellaiset missä ei ole "klönttejä" eli banaani-, tai vaniljajogurtti.

Että näillä mennään, ja uskokaa tai älkää, niin TARJOTTU ON ja USEASTI. Tämä on ollut sellainen koko perhettä raastava (avopuolisoni) aihealue.. Kiva tehdä ruokaa kun toinen saa slaagin pöydässä jos näkee vähänkin jotain uutta tai erilaista, tai erilaisessa muodossa.

Samoin tämä pukeutuminen, hmmm... melko mielenkiintoista... (nyt pikku tauko, jatkuu myöhemmin)