Nyt ollaan sitten kesälomalla 2,5kk. Minulla on opiskeluista taukoa, enkä saanut kesätyötä jota pystyisin tekemään lapsen tarpeita silmällä pitäen.
Herra kun pärjää just ja just normi iltapäivän koulun jälkeen yksin kotona siihen saakka että tulen neljän-viiden aikaan kotiin, tuntuu aika mahdottomalta miten hän selviäisi PÄIVÄN, eli 8 tuntia yksinään. Päivätyötä kuitenkin hain, sellaista saamatta. Vuorotyötä olisi ollut tarjolla, mutta mitenkäs yh:na siitä käytännössä suoriudun :/  KETÄÄN 9vuotiasta ei voi jättää yksin kotiin yhdeksään-kymmeneen asti illalla, saati sitten erityislasta. Noh, ehkäpä on tärkeintä että hoidan tärkeimmän työni, eli työni äitinä, ja olen lasta varten ja lapsen kanssa kesän. Tämä on viimeinen kesä kun näin on mahdollista, niin mikäs siinä sitten.

Kesäloma ei alkanut kovinkaan hohdokkaasti.. siinä mielessä että nämä ensimmäiset kaksi viikkoa pojan kanssa ovat olleet melkoisen raskaita. Tuntuu ettei lapseen sitäkään yhteyttä mitä normaalisti arjessa yleensä saa. Ehkäpä loman alkaminen ja rutiinien muuttuminen on ollut pojalle "hieman" haastavaa, ja siksi hän on ollut niin vastahakoinen KAIKESSA, ja lisäksi se etten jotenkaan ole tavoittanut "koko lasta" eli saanut häneen yhteyttä. Jotenkin on tuntunut että koko lapsi on luisunut pois ja minulle on annettu tähän vieras lapsi. Mutta tiedän edellisistä lomien aluista, että tämä on ohimenevä vaihe ja nyt viime päivinä olen muutosta parempaan jo selvästi havainnut.
Lapsi on taas pari päivää alkanut olla oma itsensä. Hän nauttii niin suunnattomasti kun hänen ei KERRANKIN tarvitse elää kellon mukaan, tai ylipäätään ajatella aikaa, mikä on hänelle melkoisen hankala käsite. Hän kun on koko elämänsä elänyt ihan jossain "omassa ajassaan", verkkaisesti. Koskaan ei ole kiire mihinkään, syöminen voi helposti kestää tunnin, suihkuun MENO pelkästään tunnin, ulos lähtö (pukeminen) tunnin jne... Hän tarvitsisi mahdottoman määrän tunteja vuorokaudessa että ikinä ehtisi minnekään, ja aina pitää olla vieressä hoputtamassa kun toinen vaan "unohtuu" omiin maailmoihinsa. -Vaikkei se hoputtaminen kyllä juurikaan auta, muuta kuin että hän vähän havahtuu siihen mitä pitikään olla tekemässä.
Nyt ajattelin kesäloman ajan pyrkiä siihen, etten HOPUTA, yhtään. Nauttikoon kerrankin siitä, että saa elää siinä "omassa ajassaan" ja tehdä asiat omaan tahtiinsa. Saa ihan rauhassa heräillä sen pari kolme tuntia, syödä niin kauan kuin huvittaa, olla juuri niin hidas kuin on.. Ja nyt pari päivää olen katsellut häntä, kuinka hän NAUTTII kun saa elää omaan tahtiinsa.. Hänen Kaunis sielunsa tulee taas esiin.. Hän on Onnellinen...

Varmasti tämä kesä tuo tullessaan vielä paljon haasteita ja rankkoja paikkoja tuon lapsen kanssa. Mutta yritän itse katsoa asiaa niin, etten asennoituisi tähän lomaan LOMANA, vaan "lomana" jolloin olen oikeasti häntä varten, huolehtien hänen tarpeistaan, ehkä sekin on kuntoutusta hänelle parhaimmillaan.. että kerrankin äidillä on AIKAA hänelle, ei ole mitään opiskeluhommia minkä takia äiti ei ehdi kuunnella luentoja, tai ei ehdi lähteä pyöräilemään tai jotain... NYT ON AIKAA... =)